Kurama on nousua, metsää ja vuoren sisään kulkemista. Kibune on vastaliike: kapea tie, veden ääni, pyhäkön portaat ja tunne siitä, että päivä alkaa laskeutua alas. Siksi Kifune-jinja ei ole vain toinen kohde Kurama-deran perään, vaan päivän luonteva toinen hengitys.

Kifune-jinja on veden jumalalle omistettu pyhäkkö, ja se tekee paikasta erityisen sopivan juuri vuoripäivän päätteeksi. Jos aamun metsä tuntui kuivalta, tummalta ja juuriselta, Kibune tuo siihen virran, äänen ja liikkeen.

Kibune tunnetaan joenvarren tunnelmasta ja kesäkauden kawadoko-ruokailusta, mutta tätä ei kannata tehdä väkisin. Vuoripäivän jälkeen suuri, kallis ateria voi olla ihana tai aivan liikaa. Meidän versiossamme ruokailu saa olla joustava: tee, pieni makeinen, lämmin nuudeliannos tai jos kaikki osuu kohdalleen, rauhallisempi joenvarren ateria.

Tärkeintä on, että emme muuta Kibunea uudeksi suoritukseksi. Se on palautumispaikka. Syödään sen verran, että paluu Kiotoon tuntuu lempeältä.

Kuramasta kävellen: Kibune on päivän palkinto. Käydään Kifune-jinjassa, syödään tai juodaan jotain pientä ja palataan sitten pois ennen kuin ilta venyy.

Suoraan Kibuneen: jos Kurama-polku ei tunnu oikealta, Kibune voi olla päivän pääkohde. Tällöin päivästä tulee kevyempi veden ja pyhäkön retki, ei vuorivaellus.

Väsymyksen mukaan: jos olemme tulleet alas Kuramasta ja jalat ovat täynnä metsää, emme tee kolmen pyhäkön kierrosta emmekä etsi täydellistä ravintolaa. Pysähdymme, hengitämme ja palaamme.

Hidas vaihtoehto on Kifune-jinja, veden ääni ja paluu. Ei kolmea pyhäkköä, ei pitkää ruokailua, ei kuvien metsästystä. Vain paikka, jossa vuoripäivä saa laskeutua alas.