Kategoria: Artikkelit
Täältä löydät mielenkiintoisia artikkeleita ruokakulttuurista ja -historiasta. Aiheet liikkuvat ruuan ympärillä niin historiassa kuin nykypäivässäkin. Gastrodontti tutkii-sarjassa kerrotaan raaka-aineiden matkasta ruokapöytiimme, Gastrodontin historia kuvailee ruokakulttuuria ja sen liikkeitä ajassa leveällä pensselillä ja Gastrodontti maailmalla-sarjassa käsitellään sitä kuinka muualla syödään ja miksi. Gastrodontin juustot – sarja keskittyy skenen kuuluisimpiin tapauksiin ja tekee arvosteluita nousevista tähdistä.
-

Itsenäisiä ruokamietteitä Suomesta vuonna 2020.
Kun mietimme omaa arkeamme nyt ja ennen, vaikeammista ajoista voi ammentaa voimaa. Nyt kun Presidentin Linnan notkuvien pöytien ääressä ei ole syöjiä ja pimenevä Helsinki on autio kuin tavallisena sunnuntai-iltana, palataan ajassa taaksepäin ja mietitään millaisista eväistä on Suomi tehty.
-

Vacherin Mont d’Or – Kultaisen vuoren juusto
Mont d’Or – legendaarinen fonduejuusto historian hämäristä. Vacherin Mont d’Or -juusto on syystäkin legendaarinen. Sen resepti on arviolta 800 vuotta vanha ja siitä on kirjoitettu juustoharrastajien keskuudessa jo satoja vuosia. Sveitsin ja Ranskan rajalla Juravuoriston uumenissa sijaitsee vaatimaton vuorenhuippu. Verrattuna ympäristön reilusti korkeampiin huippuihin, ainoastaan 1463 metriin kohoava Mont d’Or eli kultainen vuori ei maantieteellisesti…
-

Zaru Soba – japanilainen helleruoka ja oodi tattarille
Zaru Soba on kaikessa yksinkertaisuudessaan kylmiä nuudeleita dippikastikkeella. Kuulostaa erilaiselta, mutta pienellä pohjustuksella niissä on järkeä ja tarina joka johdattaa taas kauas historian hämärään. Monet eivät tule ajatelleeksi sitä kuinka kuuma maa Japani on. Kesäkuusta elokuuhun Japanissa on sadekausi. Pohjoisin saari Hokkaido ja pohjoisimmat saaret säästyvät Tyynenmeren kosteudelta ja niissä on hyvin suomalainen kesäilmasto. Muualla…
-

Gastrodontin juustot: Mistä vuorijuustot tulevat
Vuorijuustot ja Metzler Ziegenheubergkäse Tämän sanahirviön takana on siinä määrin herkullinen juusto että siitä pitää kertoa vähän lisää. Jos tuon konsonanttikimaran avaa, sen takaa löytyvät tekijänsä Metzlerin lisäksi sanat ’vuohi’, ’heinä’, ’vuori’ ja ’juusto’. Nämä sanat ja tämä juusto avaavat Alppien vuorijuustojen tarinan hienosti. Itävallassa Vorarlbergin alueella sijaitsee Bregenzwaldin laaksoinen alue, minne tuhannet alppilajien harrastajat…
-

Food Science: Vol 3 – Makufysiikka
Seuraa pitkä artikkeli ruuan mausta. Pituudessa mennään Long Play-mittakaavaan, joten ota hyvä asento ja tutustu makuaistin ihmeelliseen maailmaan. Asiaa pyöritellään kuin hyvää viiniä maistellessa mahdollisimman monelta kantilta. Jos artikkeli menee tl;dr-osastolle, yhteenvetona voisin sanoa että ilman makua ruokailu olisi aika tyhjänpäiväistä hommaa. Mitä on maku? Maku on mielenkiintoinen asia. Miksi ruuat maistuvat millekään? Vielä olennaisempaa,…
-

Food Science: Vol 2. – Sokeritiikka
Artikkelin kuva saattaa hämätä. Tämän artikkelin keskeisin asiasisältö ei ole herkut vaan ruskistuminen, mitä ei kuitenkaan tapahdu ilman sokeria. Loistava tapausesimerkki sekä ruskistumisen että sokerin ymmärtämiseen on peruna ja tärkkelys. Siispä aloitamme perunasta ja etenemme kohti sokeria, joka on kuitenkin läsnä joka paikassa missä asioita ruskistetaan. Perunan ja tärkkelyksen tiedettä Monesti olen ihmetellyt, mitä perunan…
-

Food Science: Vol 1. – Mureusoppi
Ruuanlaitto on sekä tiedettä että taidetta. Ensimmäiseksi tarkastellaan lihan kypsennyksen tiedettä ja syyseuraussuhteita. Miksi paistettu liha joskus menee sitkeäksi? Mitä väliä on onko pannu kylmä vai kuuma? Saako lihan laittaa pannuun jääkaapista? Välillä lihankäsittelyyn liittyy paljon tietoa jonka perusteista ei ole mitään hajua, mutta asiat vaan pitää tehdä tietyllä tavalla. Avataan näitä vähän. Lihan syyt…
-

Japanilainen hiiligrillaus – Keittiön kuumin Do.
Japanissa on tapana tehdä kaikki joko todella perinteikkäästi tai vaihtoehtoisesti supermodernisti. Tällä kertaa käsittelyssä on japanilainen hiiligrillaus, mikä saarimaassa otetaan aika vakavissaan. Suomalainen puolijäisen makkaran kännissä grillaus menee piiloon aika nopeasti kun asiasta aletaan puhua. Hiiligrillin maku on olennainen osa monessa japanilaisessa ruuassa. Se on Japanin yksi vanhimpia ruuanlaittotapoja. Kodit rakentuivat pienen olohuoneen keskellä olevan…
-

Gastrodontin juustot: Joulujuustot 2019
Perheemme jouluperinteisiin kuuluvat juustot ehkä vielä kinkkuakin tärkeämmässä osassa. Sen verran vaikuttava paletti oli tänäkin vuonna joten minua pyydettiin avaamaan jouluista juustolautastamme vähän tarkemmin. Ajattelin että tässä olisi hyvä tilaisuus aloittaa uusi artikkelisarja lempijuustoistamme. Ylivoimaisesti suurin osa juustoistamme haetaan eräästä lempikaupoistani Tampereen kauppahallin Juustosopesta jossa minut taidetaan tuntea jo etunimeltä. Terveisiä vain sinne. Tällä kertaa…
-

Gastrodontti maailmalla: Makumatka Kiinaan – osa 2: Sichuan
Sichuan – kontrastien maakunta Sichuan on taas yksi valtava kokonaisuus haltuun otettavaksi, joten jostakin tämänkin paini on aloitettava. Sichuan, joka kirjoitetaan myös muodoissa Setšuan, Szechuan tai Szechwan, on maakunta n. 86 miljoonan asukkaan maakunta Kiinan eteläosassa. Sichuanin historia on pitkä, värikäs ja monipolvinen. Syventymättä aiheeseen muutamaa Wikipedia-artikkelia enempää, tiivistän julkeasti 3500 vuotta historiaa muutamalla sanalla: Dynastioita…
-

Havaijinpata ja suuri eineshuijaus.
Tehdään pieni sivuliike Meksikosta Tyynen meren puolelle. Löysin vanhasta blogistani vielä yhden artikkelin jota en ollut toimittanut uuteen blogiin, joten tässä teille asiaa Havaijin ananaksesta. Ja siitä miksi saarella kuitenkin syödään mieluiten spämmiä. Tässä kuitenkin vanha artikkeli resepteineen, hivenen nykypäivään päivitettynä. Havaijin keittiö kookospähkinänkuoressa. Ajattelin lämmöllä opiskeluaikojen havaijinpataa, tuota suurimmalle osalle tuttua pussipöperöä ja ajattelin tutustua…
-

Burrito. Legenda aasista ja Texmex-rullasta
Burrito on taas yksi niistä ruuista jonka todellista syntytarinaa on vaikea jäljittää, sillä tarinoita on useampia. Melkein jokaiseen kuitenkin liittyy jollain tavalla aasi. Ruokana burrito on vehnätortillan sisään käärittyjä täytteitä jotka lienevät meistäkin jokaiselle tuttuja. Useimmiten suomalaiset tosin kutsuvat sitä vaan nimellä tortilla, mikä sekään ei oikeastaan ole täysin väärin. Tortilla on se lettu, johon…
-

Gastrodontti tutkii: Avokado
Ajattelin alunperin kirjoittaa Meksikon kohdalla guacamolen pohjustukseen vähän avokadoa ja mennä siitä reseptiin mutta paljastui että tämä hedelmä vaatii oman lähestymisensä. Sen verran mielenkiintoinen muinaishedelmä on tämä avokado. Avokado, asteekit ja jättiläisnisäkkäät Avokadon (persea americana) syöminen on lähtöisin jostain päin Väli-Amerikkaa noin 7000-8000 eaa. tienoilta. Jokainen maa Meksikon ja Kolumbian välisellä kannaksella pitää avokadoa lähes…
-

Meksikon keittiö – Yleistä harhaoppia ja syväluotaavaa tutkiskelua
Meksikon keittiön juuret ovat tuhansien vuosien syvyydellä. Samalla tavalla kuin monessa muussa keittiöperinteessä joiden evoluutio voidaan jäljittää kauas historiaan, myös meksikolaisessa keittiössä on syvyyttä ja laajutta enemmän kuin päälle päin näytttää. On myönnettävä että aikaisempi tietoni meksikolaisesta keittiöstä oli verrattain rajoittunut. Tiesin kyllä että kyse on muustakin kuin tex-mexistä tutuista nachoista ja guacamolesta, mutta vasta…
-

Hernan Cortésin legenda ja asteekkien tuhon historia.
Varoitus. Sisältää epämiellyttävää luettavaa ihmisen synkemmästä puolesta. Ei herkimmille. Raavasta miestäkin ahdistaa tämän artikkelin jälkeen. Takaisin Kuubaan ja vuoteen 1519 kun Diego Velázquez de Cuéllar suunnitteli takavarikoivansa myös asteekkien maat. Tietoja asteekkivaltakunnan rikkauksista oli kiirinyt Kuubaan jo pari vuotta aiemmin konkistadori Juan de Grijalvan (joka muuten oli de Cuéllarin sukulainen) mukana ja Diegon alkoi tehdä…
-

Löytöretkien syntysanat.
Miksi espanjalaisilla oli hinku Etelä-Amerikkaan? Oliko pakko lähteä merta edemmäs kalaan? Asia on sullottava historialliseen kontekstiin että siihen saa järkeä. Kirjoitin lyhyesti espanjalaisista ’conquistadoreista’ eli konkistadoreista jo aiemmin mutta varmaan pitäisi kirjoittaa myös siitä ketä he oikein olivat. Kysymykseen mikä heistä teki valloittajia ja miksi he olivat niin menestyksekkäitä on monta syytä jotka kaikki eivät…
-

Tie Meksikoon – Asteekeista Uuteen Espanjaan.
Aiemmassa artikkelissa mainitsin että matka pitää aloittaa Teksasista että pääsemme Meksikoon maantieteellisesti helpointa reittiä pitkin. Yhdysvaltojen Teksasin osavaltio kuitenkin oli aiemmin Meksikoa. Teksasin tie Yhdysvaltojen osavaltioksi on osa Meksikon historiaa, joten on luontevaa kuitenkin aloittaa Meksikosta. Erotetaan se sitten sopivalla historian hetkellä Meksikosta. Oikeastaan on aloitettava ajasta ennen Meksikoa, sillä se on oikeastaan aika nuori…
-

Jäähyväiset Louisianalle ja kohti Meksikoa Konkistadorien jalanjäljissä.
Louisiana paljastui paljon mielenkiintoisemmaksi kulinaarikokemukseksi kuin olin kuvitellut. Paljon jäi vielä kirjoitettavaa, mutta mieli alkaa jo kaipailemaan uusille vesille. Palataan sitten New Orleansiin lähempänä Mardi Gras-juhlaa ja karnevaalimeininkiä. Silloin tapahtuu Louisianan keittiöissä paljon mielenkiintoista nimenomaan makeiden herkkujen osastolla. Nyt kuitenkin suunnataan vähitellen Konkistadorien jalanjäljille ja lähdemme kiertämään Meksikonlahtea vastapäivään Meksikoon. Ja oikeastaan vielä ennen Meksikoa…
-

New Orleansin kreolikeittiö – ranskalaista ruokaa uuden maailman kierteellä.
Tämän blogireissun oli tarkoitus suuntautua New Orleansiin, mutta olen hetkeksi eksynyt Mississippin deltan mangrovesoille ihmettelemään Louisianan cajun-keittiötä. Nyt on kuitenkin tullut aika siirtyä takaisin New Orleansin sihisevän kuumiin keittiöihin ja tutustua syvän etelän ikonisimpaan perinteeseen eli kreoliruokaan. Kreoliruoka on New Orleansin ruuan syvintä olemusta. Siinä yhdistyvät kaikki kymmenet eri siirtolaisvivahteet herkuttelijan näkökulmasta. Ruoka on runsasta…
-

New Orleansin keittiön kaksi sydäntä: Cajun ja Kreoli
Ero kreoli- ja cajunruokien välillä on hämmentänyt minua jo pitkään. Kuuluisimmat New Orleansissa syötävät ruuat ovat varmaankin gumbo ja jambalaya, joitten molempien kerrotaan olevan sekä kreoliruokaa että cajunruokaa. Kumpi on sitten alkuperäistä? Mitä eroa niillä oikeastaan on? Päätin ottaa selvää. Jos näitä kahta verrataan, ne eivät oikeastaan ole erillisiä keittiöitä vaan ainoastaan Louisianalaisen fuusiokeittiön eri…