Kategoria: Reseptit
-

Sangria, veren väri ja hedelmän maku.
Sangria, eli verenpäästö espanjaksi on suurimmalle osalle jo tuttu punaviinipohjainen hedelmäjuoma joka viilentää mukavasti kuumana kesäpäivänä tai vaihtoehtoisesti lämmittää talvipäivänä. Riippuen siitä mihin aikaan vuodesta on liikenteessä. Kesällä espanjalaiset käyttävät runsaasti sitrushedelmiä ja silloin sangriakin on laimeampaa. Talvisin spaniardit tekevät sen täyteläisempään punaviiniin ja vahvempana, usein myös jouluisilla mausteilla ryyditettynä. Nimen etymologiasta on taas kerran…
-

Paahdetut sokerimantelit
Hyvä on. Nopea ja makea maistiainen. Aika tavallinen makea herkku tapaspöydissä. Hyvä esimerkki ruuasta, missä on vaikutteita vaikka mistä. Mantelit, kaneli ja sokeri maureilta ja chili Uudesta maailmasta. 1 munanvalkuainen 300 g kuorittuja manteleita 2 dl ruokokidesokeria 2 tl kanelia hyppysellinen chilijauhetta Valmistelu: Riko valkuaisen rakenne kevyesti rikki. Upota mantelit valkuaiseen ja pyöräytä sekaisin. Sekoita…
-

Gastrodontti maailmalla: Espanja ja tapakset
Tapakset. Pieniä tekosyitä ylensyönnille. Seuraavat pari viikkoa on omistettu Espanjan mielikuvitukselle. Pieniä lautasia ja kulhoja, oliiveja, manteleita, perunoita, kinkkuja ja makkaroita, meren eläviä, hedelmiä, suolaisina, makeina, happamina, kuumina, kylminä tai tulisina, satoina eri variaatioina. Monille meistä tapakset ovat jo tuttuja, joillekin rakas sosiaalinen tapa syödä ja toisille se on jo pakkomielle. Useimmille tulee tapaksista mieleen Espanja,…
-

Paistettu valkosipuliriisi Hong Kongin tapaan.
Paistettu riisi on Aasian pyttipannu. Alunperin siihen käytettin kaikkea mitä oli jäänyt yli. Tähän ruokaan voi käyttää melkein mitä tahansa käytössä olevia kasviksia, ylijäämälihoja edellisiltä päiviltä, pakastekatkarapuja tai vaikka friteerattuja kananpaloja jos sen tekee pyttärihenkisesti. Jos kuitenkin tekee sen vartavasten lisukkeeksi, riisi kannattaa keittää jo edellisenä iltana. Se, että riisi on kylmää ja paakkuista auttaa…
-

Kantonilainen hapanimelä kana
Tämä ruoka on suomalaisille verrattain tuttua herkkua makujensa puolesta. Hapanimelä kana on yksi klassikkoannoksista jotka lähtivät maailmalle Kantonista. Amerikkalaisten rautatiekiinalaisten saatua rautatiet valmiiksi moni alkoi pyörittää ravintolaa ja kantonilainen ruoka valtasi Yhdysvallat. Tämä on yksi Yhdysvaltojen suosituimmista kiinalaisista ruuista. Myös maailma tuntee tämän, sillä Amerikan jälkeen se valtasi koko muun maailman, Suomen kiinalaiset ravintolat mukaan…
-

Char siu bao
Gluteeniton Baot on kiinalaisia täytettyjä pullia, joita syödään kyllä ympäri Kiinaa, mutta Kantonissa nämä ovat olennainen osa dim sumia. Etelä-Kiinalaiset baot ovat makeampia ja pehmeämpi kuin pohjoisessa. Näistä ei löytynyt pitkään aikaan gluteenitonta reseptiä ja kokeilimme tehdä näitä aika kokeelliselta pohjalta, mutta tässä on vihdoin resepti joka on hyväksi havaittu. Tämä on muokattu Great British Chefs…
-

Char siu possu
Liha 1-1.5kg possun kasslerpaisti Marinadi 2rkl muscovado-siirappia 2rkl hoisin-kastiketta 2rkl soijakastiketta 4 kynttä valkosipulia 2.5cm pätkä inkivääriä (perusmitta eli peukalonpää) 2tl kiinalaista viismaustetta 2rkl Shaoxing-viiniä (tai kuivan sherryn ja saken sekoitusta) (1tl chilihiutaleita jos haluat tulista. Tulisuus on enemmän sichuanin kuin kantonin keittiön juttu.) (jos haluaa autenttisen kiinalaisen meiningin, pari tippaa punaista elintarvikeväriä. Itse en…
-

Wokattua nautaa osterikastikkeessa
Ainekset: 500g naudan paistia Marinadi: 2rkl tummaa soijakastiketta 1rkl Shaoxing-viiniä tai kuivaa sherryä 2tl maissitärkkelystä 2tl vettä 1rkl ruokaöljyä Valmistukseen: 2cm pätkä inkivääriä 2 kynttä valkosipulia. 200g tuoreita herkkusieniä 1 porkkana 1 pieni sipuli 3rkl osterikastiketta 1tl fariinisokeria 1dl kanalientä n. 4rkl ruokaöljyä wokkaamiseen suolaa ja pippuria maun mukaan Valmistelu: Siivuta paisti lihansyitä vastaan. Suikaloi…
-

Maapähkinä-hoisinpossua wokissa ja valkosipulinuudeleita
Ainekset: 250g munanuudeleita tai tattarinuudeleita 500g possun filettä 1tl sokeria 1rkl maapähkinäöljyä 1rkl maapähkinävoita 4rkl riisiviinietikkaa 4rkl valkoviinietikkaa 4rkl hoisin-kastiketta 2 kevätsipulia 2 isoa kynttä valkosipulia pari ruokalusikallista valkosipuliöljyä. kourallinen maapähkinöitä. tuoretta korianteria koristeeksi. Valmistelu: Siivuta possun file ohuiksi siivuiksi ja siivut ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa kevätsipulit vinottain sentin pätkiksi. Siivuta valkosipulit melkein läpinäkyviksi siivuiksi. Valmistus: …
-

Tajine bel Lham – Lammaspataa marokkolaisittain.
Tajine bel Lham. Eli lammas-tajine näin Tampereeksi. Tajine tai tagine on pohjois-afrikassa käytettävä kartion mallinen saviastia, missä sikäläisiä pataruokia valmistetaan. Tajinessa valmistuvasta ruuasta nouseva höyry kondensoituu lasitetun saviastian sisäpintaan ja neste sataa takaisin ruuan päälle pitäen ainekset mukavan mehukkaina. Myös kyseisessä tötterössä tehtyjä ruokia kutsutaan nimellä tajine. Saman voi tietysti hoitaa liedellä kannellisella valurautapadalla . Efektiä voi…
-

Jambalaya
Tämä ruoka on yksi koko perheen lemppareista. Jambalaya on yksi tärkeimmistä syistä, miksi meillä on useimmiten pakastimessa jättikatkarapuja ja selleriä, sekä jääkaapissa lenkki chorizoa. Kaupasta tarvitsee hakea vain paprikoita ja kanaa. Helppo ja nopea herkkuruoka. 150g jättikatkarapuja 250g maustamattomia kanafileitä 1rkl kreolimausteseosta (Bayou Blend) 2rkl rypsiöljyä 1 sipuli 1 vihreä paprika ½ sellerinvarsi 1tl tomaattipyrettä 3 kynttä…
-

Harissakanaa ja tomaatteja
4 kananrintaa 2-3tl harissatahnaa 1tl oliiviöljyä 1tl oreganoa 250g kirsikkatomaatteja kourallinen mustia kalamataoliiveja pari vartta tuoretta oreganoa Valmistelu:Sekoita oliiviöljy, oregano ja harissa kipossa. Poista kananrinnoista nahka. Hiero harissaseos kanojen pintaan. Valmistus: Talvella: Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita kanat uunipellille ja oreganonvarret sekaan, peitä foliolla. Paista 30 minuuttia folion kanssa, sen jälkeen poista folio, lisää kirsikkatomaatit ja…
-

Provencelainen perunagratiini
1.5kg Lapin puikulaperunoita tai rosamundaa (ei kovin ranskalaista, mutta vastaa kuvausta ”laadukkaita jauhoisia perunoita”) 1 rkl huoneenlämpöistä voita 3dl kuohukermaa 3dl kevytmaitoa 3 kynttä valkosipulia murskattuna 1 rkl herbes de provence suolaa vastaraastettua mustapippuria 5dl raastettua Gruyere-juustoa Valmistelu: Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori perunat huolellisesti. Siivuta niin ohueksi kuin pystyt, monitoimikoneella tai mandoliinilla tulee…
-

Rogan Josh
700 g lammasta paloina (lapa käy mainiosti) 4 kynttä valkosipulia 3cm pätkä inkivääriä raastettuna 2tl suolaa 3tl garam masalaa 1tl kurkumaa 2tl korianterin siemeniä jauhettuna 2tl jeeraa eli juustokuminaa 1-2tl chilijauhetta 1dl turkkijogurttia 2 sipulia hienonnettuna 1tl sokeria 1 tölkki säilöttyjä kirsikkatomaatteja (käyttäisin Mutti-merkkisiä, koska muttigate.) Koristeeksi tuoretta korianteria Valmistelu: Kuori sipuli ja valkosipuli. Hienonna sipulit…
-

Possua viismausteella (4:lle)
400 g possun filettä (Jos haluat oikaista, osta fileesuikaleita) 250 g munanuudeleita (riisinuudeleita jos tehdään gluteenittomana) 1 rkl maapähkinäöljyä (rypsiöljy käy korvikkeena) 1 iso sipuli hienonnettuna 2 isoa valkosipulinkynttä murskattuna 1 rkl viismaustetta 300 g sokeriherneitä palkoineen torilta tai automarketin pakkasesta 2 isoa paprikaa (punainen ja keltainen) siemenet poistettuna ohuiksi suikaleiksi leikattuna 1.5dl kuumaa kasvislientä…
-

Kanaviillokki uudelleen ajateltuna.
Kanaviillokki jota niin moni suomalainen inhoaa kouluruokalan kanaliisterin aiheuttamien traumojen takia, on oikein laitettuna todella hyvää. Antaumuksella tehtynä lunastaa jopa ala-asteen traumaviillokin.
-

Lindströmin pihviä kulinaristin otteella
Tänään on taas vuorossa pitkän kaavan mukaan tehtyä ruokaa. Nimittäin Lindströmin pihvi. Niinkuin monilla nimekkäillä ruuilla on tapana, myös Lindströmin pihvin alkuperästä on olemassa useita eri teorioita, joita on vaikea vahvistaa. Erään teorian mukaan ruokalajin olisi keksinyt Tukholmassa Regeringsgatanin varrella ruokakauppaa pitänyt Maria Kristina Lindström (1814-1896). Sen verran legendaarinen täti oli kyseessä, että Östermalmin kauppahallissa…
-

Karjalanpaistikeitto välimerellisellä kierteellä.
Vahingosta syntynyt helmi Tein lihakeiton hitaasti hauduttamalla niinkuin pitääkin. Ajattelin tehdä ihan perinteisen lihakeiton, mutta pienoisen keittiöepäonnistumisen jälkeen muunsin reseptin joksikin ihan muuksi, josta tuli loppupelissä aivan käsittämättömän hyvää. 700g karjalanpaistilihaa 9 perunaa 4 porkkanaa ½ juuriselleri 4 kynttä valkosipulia 1 iso sipuli 1 kasvisliemikuutio 1 lihaliemikuutio 1 tlk tomaattimurskaa 1 laakerinlehti 1 timjaminoksa 5…
-

Kreikkalainen salaatti ja erilainen tsatsiki.
1 pieni punasipuli 1 punainen paprika 1 kynsi valkosipulia 4 kypsää tomaattia ½ kurkku 1 ruukullinen salaattia 200 g Fetaa mutta salaattijuustokin käy. kourallinen kalamataoliiveja 1 rkl valkoviinietikkaa 3 rkl oliiviöljyävastarouhittua mustapippuria 2 tl sitruunamehua 1 tl sokeria Valmistelu: Kuori ja leikkaa punasipuli ohuiksi siivuiksi. Sekoita oliiviöljy, viinietikka, mustapippuri murskattu valkosipulinkynsi, sokeri ja sitruunamehu. Laita…
-

Gastrodontin meripizza
reilusti marinara-kastiketta 400g katkarapuja 1 prk tonnikalaa 1 keltainen paprika 1 rkl hummerifondia 2 tl kapriksia sitruunapippuria sitruunamehua tilli-sitruunatuorejuustoa nokareina ennen juustoraastetta juustoraastesekoitus parmesaania, mustaleimaemmentalia ja hyvin kypsytettä cheddaria päälle provencale-yrttiseosta Sulata katkaravut ja valuta ne huolellisesti. Sekoita kipossa katkaravut, hummerifondi, kaprikset, sitruunapippuri ja sitruunamehu. Valuta tonnikala ja sekoita se katkaraputäytteeseen. Leikkaa paprika suikaleiksi. Täytä pizza…