Kategoria: Reseptit
-

Shichimi tōgarashi. Seitsemän maun pippuri.
Yleensä ottaen japanilaiset eivät juurikaan mausta ruokiaan, vaan maustaminen tehdään raaka-aineilla. Sen japanilaiset tosin osaavatkin todella hyvin. Silloin kun japanilaiset käyttävät mausteita, se on usein shichimi tōgarashia eli ’seitsemän maun pippuria’. Tällä mausteella on historiaa. Se on pyörinyt japanilaisten kulhoissa jo 1600-luvulta asti. Sen kehitteli Edo-kaudella vuonna 1625 Tokiossa Yagenbori-niminen yrttilääkäri, joka myi sekoitusta alunperin…
-

Riisi. Japanilaisen keittiön kulmakivi.
Ajattelin reissata lempikeittiössäni japanilaisessa keittiössä jonkin aikaa. Olin ajatellut aloittaa japanilaisesta currysta, mutta siitä on vaikea aloittaa, koska peruskivi on vielä muuraamatta. Japanilaista keittiötä ei voi aloittaa currysta. Se vain on väärin. Japanilaista keittiötä tulee lähestyä nöyrästi ja kunnioituksella. Japanilainen keittiö on aivan mieletön! Niin hienostunut ja monisyinen, outo ja eksoottinen, mutta toisaalta monessa asiassa…
-

Gohan. Keitetty japanilainen riisi.
Japanilaiset syövät riisiä niin paljon, että useimmat käyttävät erikoistuneita riisinkeittimiä jossa on säätöjä ennemmän kuin meikäläisessä. Useimmilla meistä ei kuitenkaan ole Zojirushin tietokoneistettua induktioriisinkeitintä, joten tämä resepti on kattilassa valmistetun riisin yleisohje. Japanilaisissa riiseissä on lajikekohtaisia eroja valmistuksessa, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan japanilainen keitetty riisi valmistetaan näin. Ainekset: 1dl riisiä per syöjä vettä yhtä paljon kuin…
-

Japanilainen curryjauhe
Asia joka tulee monelle yllätyksenä, on se kuinka paljon japanilaiset syö currya. Sushi häviää kirkkaasti syödyimpänä kotiruokana kare raisu-ruualle, joka on käytännössä sama kuin englanninkielen curry rice japanilaisittain äännettynä. Se ja monta muuta japanin currya ja muuta herkkua seuraavat blogissani tällä viikolla, mutta ennen kuin tutkiskelemme japanilaisia curryja, meidän pitää selvittää mitä japanilaiseen curryjauheeseen laitetaan.…
-

Valkosipulilla höystettyjä jättikatkarapuja eli Gambas al ajillo
Ainekset: 900g jättikatkarapuja (eli karppuja niinkuin Gastrotirppa sanoo)8 isoa kynttä valkosipulia, hienoksi pilkottuina 2 tl paprikajauhetta 2 tl chilihiutaleita tai 1 vihreä ja 1 punainen tuore chili hienonnettuna1rkl kuivaa sherryä tai brandya 250 ml oliiviöljyä 6 tl lehtipersilijaa silputtuna 2 sitruunan mehu Valmistus: Kuumenna oliiviöljy isolla paistinpannulla miedolla lämmöllä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja chili pannuun ja kuullota noin minuutti, kunnes…
-

Gluteenittomat blinit ja seitsemän sortin täytteet
Blinit eivät alunperin edellyttäneet tattarijauhoja, mutta koska tattari on gluteenitonta, se sopii tähän reseptiin loistavasti. Alunperin tämä resepti on Kotilieden blinireseptistä muunneltu. Täytteet on Gastrodontin käsialaa, osa perinteisiä mutta osa yllättää pienellä kierteellä. Gluteenittomat blinit: Ainekset: 1.5dl smetanaa1.5dl turkkilaista jugurttia15 g hiivaa2 dl tattarijauhoja1 tl sokeria1 dl kuumaa maitoa1 tl suolaa1 rkl voisulaa1 keltuainen1 valkuainen…
-

Paahdettu valkosipuli
Simppelein niksi parempaan ruuanlaittoon on paahdettu valkosipuli. Näitä syö vaikka pelkiltään ja nämä ovat helppoja tehdä. Nämä ovat uunissa viidessä minuutissa ja loppuaika kuluukin sohvalla istuessa. Näitä voi käyttää ihan kaikkeen. Mieletön dippi syntyy kun näitä survoo majoneesiin misotahnan kanssa. Mikä tahansa pasta muuttuu pyörryttävän hyväksi kun kastikkeen joukkoon nakkaa muutaman paahdetun kynnen. Tai vaikka…
-

Serranokinkkua ja rucolaa
Ainekset: 80g rucolaa 2.5rkl oliiviöljyä 1rk appelsiinimehua suolaa ja pippuria 150g serranonkinkkua parmesan raastetta Valmistus: Mausta kulhossa rucola oliiviöljyllä, appelsiinimehulla sekä suolalla ja pippurilla. Sekoita huolellisesti. Asettele kinkkuviipaleet tarjoiluastialle ja taittele kauniisti. Jaa rucola lautaselle, raasta päälle vähän parmesaania ja tarjoile.
-

Sitruuna-appelsiinimarinoidut oliivit
Ainekset: 2tl fenkolinsiemeniä2tl jeeraa eli juustokuminaan.3dl mustia oliivejan.3dl vihreitä oliiveja2tl raastettua appelsiininkuorta2tl raastettua sitruunankuorta3 silputtua salottisipuliahyppysellinen kanelia4rkl valkoviinietikkaa5rkl oliiviöljyä2rkl appelsiininmehua1rkl pilkottua tuore minttua1rk pilkottua tuore persilijaa Valmistus: Paahda fenkolinsiemenet ja jeera eli juustokumina pannulla. Anna siementen jäähtyä. Pane oliivit, appelsiini- ja sitruunaraaste, salottisipulit, kaneli ja paahdetut siemenet kulhoon. Vatkaa pienessä kulhossa etikka, oliiviöljy, appelsiinimehu, minttu…
-

Maalaisleipää ja aiolia
Maalaisleipäresepti on lainattu suoraan Kinuskikissan blogista, joten kunnia hälle jolle kunnia kuuluu. Maalaisleipä Ainekset: Raski eli leipäjuuri:6 dl vehnäjauhoja1/2 pussia kuivahiivaa3 dl kylmää vettä Taikina:n. 6 dl vehnäjauhoja1/2 pussia kuivahiivaa2 1/2 tl suolaa2 1/2 dl kylmää vettä Valmista raski edeltävänä päivänä sekoittamalla ainekset paksuksi tahnaksi. Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä huoneenlämpöön. Tee…
-

Appelsiini-fenkolisalaatti
Ainekset: 4 appelsiinia 1 fenkoli 1 pieni valkoinen sipuli (makeasipuli/ruokasipuli/hopeasipuli) 2 rkl extra virgin oliiviöljyä 12 mustaa oliivia tuoretta persilijaa Valmistelu: Raasta appelsiinien kuoret kulhoon ja laita sivuun. Poista appelsiinin valkoinen kuori. Tämä kannattaa tehdä pienen kulhon päällä niin että appelsiineistä valuva mehu tulee talteen. Leikkaa appelsiinit, fenkoli sipuli ja oliivit ohuiksi viipaleiksi.Sekoita fenkoli, sipuli…
-

Rosemarinoidut valkosipulinkynnet
Ainekset: 500 g valkosipulinkynsiä 1 ½ dl vettä 1 ½ dl etikkaa 1 rkl suolaa 1 dl hunajaa 1 dl öljyä ½ sitruunan mehu 3 tl rosepippuria 1 rkl chilipalkoja viipaleina Valmistus: Kuori valkosipulinkynnet. Steriloi uunissa muutama lasipurkki. Valmistus: Mittaa kattilaan vesi, etikka ja suola. Keitä kuoritut valkosipulit liemessä viisi minuuttia, ota kattila pois liedeltä…
-

Etikkamarinoituja porkkanoita
Espanjalaiset rakastavat happamia ruokia. Tämä periytyy sekä Roomalaisilta että maureilta. Antiikin Roomassa viinietikkaa käytettiin reilusti ihan pöytämausteena sekä muiden kastikkeiden pohjana säilöntäominaisuuksiensa takia. Andalusian arabit eivät viinietikkaan ryhtyneet, koska alkoholi on islamissa kielletty. Sen sijaan maurien keittiöissä käytettin runsaasti hapanmaitotuotteita, sitruunamehua, granaattiomenaa, happamia appelsiineja ja verjuisia eli hapanrypälemehua, jota valmistetaan puristamalla mehua raaoista rypäleistä. Espanjalaisten…
-

Maalaisleipää vuohenjuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla
4-5 valkosipulin kynttä 2 rkl oliiviöljyä 170g vuohenjuustoa 1 1/2 tl paprikajauhetta 2.5dl aurinkokuivattuja tomaatteja 2-3 rkl kapriksia 1/2 maalaisleipä Valmistelu: Nosta vuohenjuusto jääkaapista huoneenlämpöön puoli tuntia ennen käyttöä. Valmistus: Kuumenna uuni 190 asteeseen ja grillivastukset päällä. Laita kuorimattomat valkosipulinkynnet uuninkestävään pannuun ja pirskottele oliiviöljyä päälle. Nosta pannu uuniin ja paahda valkosipulit pehmeiksi, eli noin vartin verran.…
-

Manchegolla ja chilikatkaravuilla täytetyt munat
Tämä tapa on käytännössä ”Deviled eggs” espanjalaiseen tapaan. Majoneesilla täytetyt munat levisivät maailman tietoisuuteen toisen maailmansodan jälkeen, mutta niiden historia juontuu taas kerran maureihin ja Andalusiaan, missä tällä tavalla valmistettuja munia on syöty jo 1200-luvulla. Silloin tosin täytteeseen kuului korianteri, sipulimehu ja murri, eli fermentoidusta kalasta ja ohrasta tehty kastike. Historiallinen versio ei kuulosta aivan…
-

Seesamipossua siitakesienillä
Tämä resepti syntyi jääkaapin ja kokin mielikuvituksen välisessä tilassa, joten tätä ei oikeastaan uskalla kutsua kiinalaiseksi, ainakaan autenttiseksi, mutta vaikutteita siinä ainakin on. Sekä raaka-aineiden että valmistuksen ideologia on lainattu wok hein, eli wokin henkeä kunnioittavasta kiinalaisesta keittiöperinteestä. Illalla laitettiin possun marinadiin kaikkea mitä kaapista löytyi ja seuraavana päivänä kaupassa mietittiin että mitäs siihen marinadiin…
-

Serranokinkkua ja hunajamelonia
Esimerkkitapaus Italiasta lainatusta ruokalajista. Muuten sama kuin saapasmaassa, mutta siellä käytetään ilmakuivattuna kinkkuna Prosciutto di Parmaa siinä missä Espanjassa Jamón Serranoa tai jos hurjaksi heittäydytään niin vapaasti laiduntavaa ympäristöystävällistä ilmakuivattua kesysikaa, jolloin kinkkua kutsutaan Jamón Ibéricoksi. Siitäkin on muuten olemassa överiversio, joka on samaa kaliiberia kuin japanilaisten wagyu-nauta jota hierotaan oluella joka päivä. Jamón Ibérico…
-

Paistettua valkosipulileipää ja chorizoa
Chorizo-makkara on Iberian niemimaalla kehitelty porsaanlihamakkara. Siihen liittyy usein sekaannus, kun ihmiset sekoittavat meksikolaisen ja espanjalaisen chorizon keskenään. Kyseinen makkara on syntynyt vasta löytöretkeilijöiden tuotua paprikan Iberian niemimaalle. Euroopan puolella paprika savustettiin ja liha säilöttiin valkoviiniin, tuloksena ihana kestomakkara, jota meilläkin saa kaupoista niin siivuina kuin pötkönä. Meksikolainen chorizo on melkein sama asia, mutta latinalaisessa…
-

Tortilla españole
Espanjalainen perunamunakas syödään usein kylmänä ja on perusperheen arkiruokaa. Se on siinä määrin tavallista, että sitä saa jopa tyhjiöpakattuna marketeista, monilla eri tavoin maustettuna vähän niinkuin meikäläinen roiskeläppä. Olen törmännyt ihan syötäviinkin versioihin, mutta niissä on hurjia laatueroja. Pahimmat vakuumimunakkaat kannattaa kiertää kaukaa. Ulkonäkö paljastaa, sillä harmaa oliiviöljyä valuva lätty ei ole järin houkutteleva gourmeelounas.…
-

Pekonitaatelit
Taatelit ovat Espanjaan maurien mukana tullutta ruokaperintöä, mutta pekoni tekee tästä tapasta taatusti haram, koska pekoni on ihan sikaa. Muslimit kun eivät possusta piittaa. Ainekset: 2pkt suomalaista pekonia 1pss luomutaateleita Valmistelu: Lämmitä uuni 220°C:n. Halkaise pekonisiivut pitkittäin ja katkaise keskeltä. Kääri taatelit pekoniin ja kiinnitä cocktailtikulla. Valmistus: Nosta pellille leivinpaperille ja paista 20 minuuttia tai…