Kategoria: Italia

Italian keittiökulttuuri on maailmankuulua. Pastat ja pizzat ovat ehkä laajimmalle maailmalla levinneitä ruokia ja kaikki ainakin tietävät mistä on kyse. Kuitenkin italialainen ruoka on paljon laajempi kuin pelkkä pizza ja pasta. Italia on nuori valtio, joka on ainoastaan parikymmentä vuotta Suomea vanhempi, vaikka sen juuret ovat reippaasti syvemmällä sivistyksen historiassa. Nykyisen Italian alueelta löytyy kymmenkunta ruhtinaskuntaa jotka vielä 1800-luvulla olivat omia valtioitaan ja kaikilla oli oma ruokakulttuurinsa. Köyhien mielikuvituksella maustama cucina povera pohjautui vahvaan historialliseen taustaan ruuanlaitossa ja Välimeren läheisyyteen. Meri oli täynnä kalaa, eikä mistään kohtaa Italiaa ole yli tunnin matka merelle, pitkien laiskojen jokien hedelmällisissä laaksoissa kasvaa vehnää, oliivia, sitrusta ja tomaattia, eikä varsinaisia kylmiä vuodenaikoja ollut. Ei ihme että Vatikaanissa puuhattiin taivasta maan päälle.

Historiallisesti Silkkitien virallinen päätepiste oli kauppiaiden Venetsiassa, johon kaukaiset mausteet päätyivät ja pippuri oli niin arvokasta että sitä saattoi käyttää jopa maksuvälineenä. Jos palataan vielä kauemmas, päädytään antiikin Roomaan jossa ylimystö tapasi herkutella eksoottisilla ruuilla orgioissaan ja keittotaito oli jo niin pitkälle kehittynyttä että Roomalaiset onnistuivat syömään silphium-yrtin sukupuuttoon. Nykypäivässä nämä kaikki seikat yhdistyvät elinvoimaisesti, jopa kiihkeästi omintakeiseksi ruokakulttuuriksi, jossa jokainen ruokalaji on jäljitettävissä juurilleen, mutta silti osa suurempaa kokonaisuutta.

Italialainen keittiö on yksi maailman upeimmista. Bienvenuto!

  • Risotto kanalla ja paprikalla vie kielen mennessään

    Risotto kanalla ja paprikalla vie kielen mennessään

    Risotto. Aineksiltaan petollisen yksinkertainen ja maultaan jumalainen ruokalaji, jonka aloittelijakin saa aikaan mutta mestaruuteen vaaditaan paljon harjoitusta. Ruokalajina risotto on suhteellisen yksinkertainen valmistaa kun taidon oppii, mutta risotto on hivenen taitolaji. Hankimme vastikään induktiolieden ja jouduin taas vähän opettelemaan risoton valmistusta. Jäin pohtimaan että mikä tässä ruokalajissa on niin vaikeaa että pelkkä lieden vaihtuminen muuttaa…

    Lue lisää

  • Fettucine Alfredo – yksinkertaisesti jumalaista pastaa

    Fettucine Alfredo – yksinkertaisesti jumalaista pastaa

    Yksinkertainen on kaunista. Tämä mieletön pasta syntyy kolmesta raaka-aineesta. Ensiksi kuitenkin varoituksen sananen. Tämä ruoka ei ole terveellistä, joten nautitaan kohtuudella ettei kansallissairautemme pääse valloilleen. Nuo kolme raaka-ainetta nimittäin ovat voi, juusto ja pasta. Kuitenkin tälläkin ruualla on mielenkiintoinen tarina. Tällä legendaarisella pastalla on pitkät juuret. Pastan, voin ja juuston yhdistelmä löytyy ensimmäisen kerran 1400-luvulla…

    Lue lisää

  • Pasta Gamberetti – Muistojeni katkarapupasta

    Pasta Gamberetti – Muistojeni katkarapupasta

    Joskus parikymmentä vuotta sitten, kun olin vielä jonkin verran noviisimpi ruuanlaittaja söin ravintolassa annoksen katkarapupastaa joka räjäytti mieleni. Ravintolan nimi ei ole jäänyt mieleen ja annoksen nimi oli tyhjentävästi Spaghetti con Gamberétti. Eli siis lyhykäisyydessään spaghettia katkaravuilla. Eikä edes Spaghetti con Gamberi, joka tarkoittaa isoja katkarapuja, sillä diminutiivi gamberétti viittaa meikäläisiin pikkukatkarapuihin. Sikäläisittäin aika arkista.…

    Lue lisää

  • Pasta alla Gricia: Maailman helpoin roomalainen pasta

    Pasta alla Gricia: Maailman helpoin roomalainen pasta

    Tästä karanteeniruuasta täytyy kiittää Tampereen kauppahallin väkeä. Juustosoppi aloitti kotiinkuljetukset ja samalla autolla kulkivat myös muut Kauppahallin tuotteet. Sen lisäksi että se laajensi meidän ruokakaappiemme sisältöä, se tarjosi meille mahdollisuuden tukea Kauppahallin yrittäjiä. Haluamme koettaa varmistaa että myös koronakriisin jälkeen Tampereelta saa autenttisia ja herkullisia raaka-aineita. Tämän päivän karanteeniruuaksi valikoitui Pasta alla gricia, joka on…

    Lue lisää

  • Ragú Guardaporta – Arkiruokaa Napolin portieerien tapaan.

    Ragú Guardaporta – Arkiruokaa Napolin portieerien tapaan.

    Parin viikon takainen Rooman reissu innosti taas kokkaamaan italialaista. Yleensä kun maailmalla puhutaan ragústa, tarkoitetaan ragú alla bolognaa, eli perinteistä bolognesekastiketta. Otetaan tällä kertaa käsittelyyn eräs toinen ragú. Nimittäin Ragú Guardaporta (napolinkielellä rraù d’’o guardaporta) eli ovenvartijoiden ragú, jota kutsutaan myös ragú napoletanaksi. Ensin pitänee selvittää kuitenkin että mitä on ragú. Sana tarkoitaa italialaisessa keittiöperinteessä…

    Lue lisää

  • Muffuletta-seesamileipä

    Muffuletta-seesamileipä

    Tästä ei valitettavasti ole toistaiseksi saatavilla gluteenitonta versiota. Lisään sen tänne jahka saamme aikaiseksi. Tämä siis on pelkkä vehnäleipä. Tästä sisilialaisesta leivästä on New Orleansilainen herkkuvoileipä saanut nimensä. Jos joku saa selville mikä on tämän etymologia, kertokaa minullekin. Sisilialaiset eivät kerro. Muffuletta-leipä. (Kaksi leipää, reseptin voi tarvittaessa puolittaa) 5dl kädenlämmintä vettä 2 rkl kuivahiivaa 2…

    Lue lisää

  • Giardiniera, italialainen kasvissäilyke. New Orleansin tapaan.

    Giardiniera, italialainen kasvissäilyke. New Orleansin tapaan.

    Kyllä italiassakin on talvi. Silloin siellä ei syödä tuoreita ihanuuksia vaan säilykkeitä. Onneksi italian kesä säilyy etikassakin aivan ihanan makuisena. Giardiniera tarkoittaa italiaksi ’puutarhuria’ ja tähän säilykkeeseen on laitettu kaikki kesän ihanimmat kasvikset. Se tunnetaan myös nimellä sottaceti (sott’aceti) eli ’etikan alla olevat’, joka toisaalta voi tarkoittaa kaikkia säilykkeitä yleensä. Pysyttelen siis giardinierassa. Tämä italialainen…

    Lue lisää

  • Täydellisen pizzan jäljillä.

    Täydellisen pizzan jäljillä.

    Gastrodontti tutkii: Pizza artikkelin innoittamana lähdin vielä etsiskelemään tietä täydellisen pizzan luo. Jos sitä ei pysty hakemaan Italiasta, tässä askelmerkit josta voi aloittaa harjoittelun kohti suomi-pizzaiolon mestarinäytettä. Mitä täydelliseen pizzaan tarvitaan? Täydellinen pohja. Pizzapohjan taiteen ovat italialaiset vieneet niin korkeisiin sfääreihin ettei minulla ole siihen tarjota viisasten kiveä. Parhaan pohjan reseptin tiedän olevan Paistopintaa syvemmältä…

    Lue lisää

  • Pasta all'Amatriciana vegenä. 4:lle

    Pasta all'Amatriciana vegenä. 4:lle

    Klassisesti all’Amatriciana syödään bugatini-pastan kanssa. Se on ikäänkuin spaghettia jossa on reikä sisällä. Ei löydy ihan aina Prismasta, mutta silloin kun löytyy, olen tavannut ostaa varastoon. Mukavaa vaihtelua perusletkulle. 1 punasipuli 1 suippopaprika 0,5dl soijarouhetta ½tl paprikajauhetta 1 tl kasvisfondia 6 dl valmista tomaattikastikepohjaa 1 tl chilirouhetta mustapippuria oliiviöljyä 2 dl pecorinoa Valmistelu: Kuori ja…

    Lue lisää

  • Pasta Puttanesca 4:lle

    Pasta Puttanesca 4:lle

    Eilistä tomaattikastiketta kului ranskalaisiin ja kasvispihveihin sen verran vähän, että tässä hyvä syy tehdä pastaa sen kaveriksi. Tomaattipohja on sen verran neutraali että sitä voi helposti varioida moneen suuntaan. Tekstuurin kannalta olisi ehkä ollut järkevämpää jättää eilen kastike soseuttamatta, mutta nyt asian voi korjata valitsemalla sellainen pasta joka imee kastiketta mahdollisimman paljon. Spaghetti sopii erinomaisesti,…

    Lue lisää

  • Gastrodontti maailmalla: Toscana

    Gastrodontti maailmalla: Toscana

    Monelle tulee suurena yllätyksenä, ettei Italia valtiona ole kovinkaan paljon Suomea vanhempi. Se yhdistyi yhdeksi valtioksi lukuisista pienistä kuningaskunnista vasta vuonna 1861 ja Italialainen keittiö on oikeastaan sen maakuntien keittiön summa. Jokaisessa maakunnassa on selkeästi erottuva oma keittiöperinteensä ja tänään tutustumme Toscanaan jonka kultturihistoria ulottuu yli kahdentuhannen vuoden päähän. Toscana on keski-Italiassa sijaitseva maakunta joka…

    Lue lisää

  • Pappa al Pomodoro (6:lle)

    Pappa al Pomodoro (6:lle)

    Tästä on oikeastaan aika vaikea sanoa, onko tämä keittoa vai muhennosta vai puuroa. Vähän niinkuin ribollitaankin tähän tulee leipää vahvikkeeksi, eikä tarvitse pastaa eikä perunaa lisukkeeksi. Keiton tästä saa laittamalla vähemmän leipää. Tekstuurin vuoksi tämä mielestäni tarvitsee myös krutonkeja, sillä muuten ruoka on sellaista että sen voi syödä tarvittaessa vaikka pillillä. 1.5 dl hyvää oliiviöljyä…

    Lue lisää

  • Ribollita

    Ribollita

    Ribollita tehtiin alunperin edellispäivän minestronekeitosta suurustamalla se leivällä, jolloin saatiin mainio muhennos. Ribollita tarkoittaakin ”uudelleen keitettyä”. Nykyisin se on itsessään kuuluisa Toscanalainen ruoka, jolloin siihen voi törmätä niin muhennoksena kuin keittona. Klassinen versio tehdään niin, että leivästä leikataan kuoret ja se kuutioidaan mukaan keittoon jolloin keitto sakenee miltei muhennokseksi. Tällä tavoin tehtynä keitto on helpompi…

    Lue lisää

  • Bruschetta

    Bruschetta

    Klassinen italialainen antipasto. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on uunissa grillattua leipää johon hierotaan valkosipulia ja päällystetään tomaatilla, basilikalla ja balsamicolla. Bruschetasta on olemassa monta eri paikallista muunnosta. Abruzzon alueella syötävä paikallinen variantti tehdään levittämällä ennen grillausta leivälle raakamakkaran täytettä tai ventricina-salamia. Toscanassa siitä syödään marraskuussa fettunta nimistä versiota kun vuoden ensimmäinen oliiviöljysato valmistuu. Sen päällä on…

    Lue lisää

  • Rakkaudesta juustoihin: Välimeri

    Rakkaudesta juustoihin: Välimeri

    Osa 1: Unelmia Italian juustoista Mielestäni maailman suurimmat juustomaat sijaitsevat Välimeren rannalla tai siinä naapurissa, Alppien kainalossa. Ranskassa valmistetaan EU:n listauksen mukaan 350-400 erilaista juustoa ja monista on vielä useita erilaisia variantteja, joten laskentatavasta riippuen Ranskassa valmistetaan jopa 1000 erilaista juustoa. Aioin pastaviikon kunniaksi keskittyä lähinnä Italian kuuluisimpiin juustoihin ja poimia muutaman esimerkin ja sitten…

    Lue lisää

  • Insalata caprese

    Insalata caprese

    Insalata caprese eli kaprilainen salaatti on italialaisten salaattien klassikko. Se on yksinkertaisin antipasto, minkä Italiasta löytää. Hyvistä aineksista tehtynä saattaa olla myös paras. Räjähtävät värit, jotka ovat suoraan kuin italian lipusta, basilika, Välimeren auringossa kypsynyt tomaatti ja suussa sulavan pehmeä mozzarella. Näistä tehty yksinkertainen on kaunista. Näistä kolmesta raaka-aineesta syntyy raikas ja monipuolinen salaatti. Useimmiten…

    Lue lisää

  • Cacio e Pepe  (4:lle hengelle)

    Cacio e Pepe (4:lle hengelle)

    Tämä pasta on Rooman keittiön ylpeys. Paikallisella italianmurteella ruoka tarkoittaa ”juustoa ja pippuria” ja oikeastaan näiden lisäksi ruokaan ei tule muuta kuin pastaa ja oliiviöljyä. Ehkä suolaa. Koska tämä on roomalainen klassikko, tähän käytetään juustoksi Pecorino Romanoa joka on sananmukaisesti ”roomalainen pecorino”. Tämä on helppo ja naurettavan hyvä pastaresepti. Meillä pidetään yleensä pecorinoa jääkaapissa kosteassa…

    Lue lisää

  • Lihamakaronilaatikko eli ”Kuolemansynti”

    Lihamakaronilaatikko eli ”Kuolemansynti”

    Tämä resepti sai nimen ”Kuolemansynti”. Docventuresin Lihaton lokakuu-blogimaratonin aikana. Perheessä nimi on jäänyt elämään ja Gastrodonnan kanssa saatamme ehdottaa viikon ruokalistalle Kuolemansyntiä ja lapset pitävät tätä hyvänä ajatuksena. Koulussa voi tietysti tulla sanomista jos lapset kertovat lempiruuakseen ”kuolemansynnin”. Ompahan ammattipedagogeille ihmeteltävää. 500g makaronia 500g naudan paistijauhelihaa oliiviöljyä. 1 sipuli 4 kynttä valkosipulia 1rkl tomaattipyrettä 1rkl…

    Lue lisää

  • Kasvismakaronilaatikko eli ”Pienempi paha”

    Kasvismakaronilaatikko eli ”Pienempi paha”

    500g makaronia 1,5dl soijarouhetta 3dl kasvislientä oliiviöljyä. 1 sipuli 4 kynttä valkosipulia 1rkl tomaattipyrettä 1rkl soijakastiketta 1dl pakasteherneitä 1dl aurinkokuivattua tomaattia ½tl savupaprikaa 1tl suolaa  mustapippuria. 1tl kuivattua oreganoa 1tl kuivattua basilikaa 3 kananmunaa 5dl maitoa 2dl kuohukermaa 2 tomaattia 100g vahvaa Koskenlaskija-sulatejuustoa. 200g mozzarellaa Valmistelu:Pilko sipuli ja valkosipuli. Yhdistä kananmunat, 1tl suolaa, maito ja…

    Lue lisää

  • Uunipestoa farfalleista

    Uunipestoa farfalleista

    400g farfalleja 1 Kesäkurpitsa 1 sipuli 1 kynsi valkosipulia kirsikkatomaatteja 2rkl aurinkokuivattuja tomaatteja hienonnettuna 1,5dl pestoa 2dl kuohukermaa oliiviöljyä mustapippuria 75g mozzarellaraastetta 75g parmesaaniraastetta suolaa Valmistelu:Lämmitä uuni 200 asteesen. Raasta juustot ja leikkaa kesäkurpitsa tikuiksi. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit. Halkaise kirsikkatomaatit. Valmistus:Keitä farfallet runsaasti suolatussa vedessä, jätä hieman raa’aksi. Sillä aikaa kun…

    Lue lisää