Kategoria: Aasia
Miljardien ihmisten Aasia. Yhtä yleistystä ei voi tehdä sillä Aasiassa asuu satoja kansoja ulottuen trooppiselta vyöhykkeeltä arktiselle. Jokaisella on oma voimakas ruokakulttuurinsa. Aasia on historialtaan syvä ja laaja kuin Tyynimeri, jossa vaikutteiden virtaukset ovat kuin loputtoman meren aallokko. Aasia on voimakkaiden kontrastien manner. Vauraus ja köyhyys elävät läheistä rinnakkaiseloa ja se näkyy myös ruokakulttuureissa.
Monissa Aasian suurissa kaupungeissa voi löytää uskomattoman korkeatasoisesti valmistettua fine-diningia ja aivan muutaman metrin päästä katukeittiön, jonka antimet ovat vähintään yhtä hyviä. Paikalliset esoteeriset raaka-aineet ovat valmistetaan fuusioliekillä eurooppalaisten Amerikoista tuomien raaka-aineiden kanssa jännittäviksi makuyhdistelmiksi, joista moni jää Gastrodontin pyrkimyksistä huolimatta kokematta. Aasiassa raaka-aineiden paljous on mykistävää. Suurinta osaa ei täällä pääse koskaan kokemaan, sillä niitä ei yksinkertaisesti tuoda Pohjolaan. Teen kuitenkin parhaani muuttaa reseptit suomalaiseen keittiöön sopiviksi. Niiltä osin kuin raaka-aineita löytyy, toimin oppaananne tällä ruokamatkalla.
-

Laksa – Kalakeittoa Kaakkois-Aasian tapaan.
Surukseni joudun toteamaan että jokainen Penang Laksan resepti on niin paljon paikallisiin aineksiin nojaava, ettei minulla ole hajuakaan siitä miten saada samat maut aikaan suomalaisilla aineksilla. Penangilla käytetään niin montaa erilaista katkaraputahnaa, joita ei saa edes internetin verkkokaupasta, että täytyy vaihtaa suunnitelmaa. Pakko on siis tyytyä perinteisempään malesian laksaan jonka resepti on jo hyväksi todettu.…
-

Satay – Lihaa vartaassa.
Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti lihaa vartaassa. Tämä ruoka on suosittu Malesiassa, mutta on rantautunut jo Suomeenkin. Tämä on siis sama satay, minkä ovat omineet monet kulttuurit alueella. Allekirjoittanutkin luuli aiemmin kana-satayta thaimaalaiseksi ruuaksi. Vaikka on siis peräisin Jaavalta, Indonesiasta. Jos ei ole vielä siis törmännyt, satay on bambuvartaassa kypsennettyä lihaa, useimmiten kanaa tai nautaa, joka paistetaan…
-

Nasi Goreng – Vähän kaikkea Malesiasta
Tämä resepti muuten julkaistiin oikein Docventuresin Lihaton Lokakuu – reseptikirjassakin. Alkuperäinen blogi kun osallistui 31 postauksen blogimaratooniin silloin ensimmäisen Lihattoman Lokakuun aikana. Malesialaista ruokaa pitäisi muutenkin laittaa enemmän, se on nimittäin ihanaa. Malesian keittiö on aika jännittävä yhdistelmä kaikkea. Tai pikemminkin pitää sanoa että koko Malesia on aika jännittävä yhdistelmä kaikkea. Maa sijaitsee puoliksi Malakan…
-

Pad Thai
Tässä ihana nuudeliruoka. Riisinuudeleista tehtynä sopii Gastrodonnallekin. Riisinuudeleista tehdään Thaimaassa enemmän kuin vehnäpohjaisista nuudeleistä. Kasvisversion tästä saa korvaamalla katkaravut kiinteällä tofulla joka on marinoitu inkiväärin, soijan ja sweet chilin seoksessa yön yli ja korvaamalla kalakastikkeen tummalla soijakastikeella. 225g leveitä riisinuudeleita 2 limetin mehu 2rkl kalakastiketta 2rkl fariinisokeria 2rkl öljyä 2 kynttä valkosipulia 2 kevätsipulia 2…
-

Panang Curry tahna
7-15 Kuivattua chiliä riippuen chilien tulisuudesta ja omasta sietokyvystä 1 tl karkeaa merisuolaa 1tl jeeran siemeniä paahdettuna 1.5tl korianterinsiemeniä paahdettuna 1/4tl kokonaisia valkopippureita 3rkl sitruunaruohoa pilkottuna tai 3tl sitruunaruohotahnaa 1rkl hienonnettua galangalia 1.5tl kaffir lime kuorta (tavalliseen on tyytyminen näillä lakeuksilla) 1tl hienonnettua korianterin juurta (löytyy etnokaupoista usein juurineen) 6kynttä valkosipulia hienonnettuna 3 hienonnettua salottisipulia…
-

Massaman-currytahna
Massaman-currytahna 15 kuivattua punaista chiliä 1rkl korianterinsiemeniä jauhettuna 1tl jeeransiemeniä jauhettuna 1 kanelitanko jauhettuna 3 neilikkaa jauhettuina 4 kokonaista mustapippuria jauhettuna 5 isoa kynttä valkosipulia hienonnettuna 3 pientä salottisipulia hienonnettuna 2tl katkaraputahnaa (etnisestä kaupasta) 3tl sitruunaruohotahnaa 1tl galangaltahnaa 1 tl kalakastiketta Valmistelu: Liota chiliä kymmenisen minuuttia ja poista siemenet. Paahda mausteet…
-

Thaimaalainen keltacurry
2 salottisipulia silputtuna 1 tuore sitruunaruohon varsi tai 3rkl valmista sitruunaruohotahnaa. 1-2 keltaista chiliä tai korvaa 1tl:lla kuivattua chilimurskaa ½-1 sitruunaruohon varsi tai 2-3 rkl sitruunaruohotahnaa 5 cm galangalia tai inkivääriä siivutettuna 4 kynttä valkosipulia 1 tl jauhettua jeeraa 1 tl jauhettua korianteria 1/2 tl jeeraa kokonaisena 1/4 tl kanelia 2 rkl kalakastiketta 1/2 tl…
-

Thaimaalainen vihercurry
4-6 keskikokoista vihreää chiliä, siemenet poistettuna 2 salottisipulia, karkeasti pilkottuna 5cm pätkä inkivääriä raastettuna 2.5cm pätkä galangalia tai 1 tl valmista murskaa 2 kynttä valkosipulia murskattuna 1 Korianteripuska juurineen (pese juuret huolellisesti) 2 tuore sitruunaruohon varsi tai 6rkl valmista sitruunaruohotahnaa 1 limetti, kuori raastettuna ja mehu puristettuna 8 kaffirlimetin lehteä, revittyinä 1 rkl korianterin siemeniä…
-

Thaimaalainen punacurry
1 salottisipuli silputtuna1 tuore sitruunaruohon varsi tai 3rkl valmista sitruunaruohotahnaa. 1-2 punaista chiliä tai ½-1tl cayenne pippuria tai 2-3tl sriracha chilikastiketta4 kynttä valkosipulia 5 cm galangalia tai inkivääriä2 rkl tomaattipyrettä 1 tl jauhettua jeeraa3/4 tl jauhettua korianteria1/4 tl jauhettua valkopippuria2 rkl kalakastiketta tai vegeille soijakastiketta1 tl katkaraputahnaa tai vegeille ”Thai golden mountain” kastiketta. (molemmat löytyvät etnisistä kaupoista kalakastikkeen…
-

Tom yum. Thaimaallista keittoa.
Thaimaalainen Tom Yam on makuna useimmille meistä tutu lähinnä nuudelien makukimarasta, jos ei ole vieraillut Thaikkuravintolassa tai Thaimaassa moista syömässä. Tom Yam keiton voi hyvin tehdä myös kasvisversiona. Allekirjoittanut rakastaa eritoten katkaravuilla maustettua Tom Yamia. Varsinkin Tom Yam Kung johon tulee jättikatkarapuja, on lähellä sydäntä. Silloin kun keitto tehdään kanaan sitä kutsutaan nimellä Tom Yam…
-

Massaman-currya ja jasmiiniriisiä
Massaman-curry on yksi lemppareitani thaimaalaisesta keittiöstä. Toimii suomalaiseenkin makuun mainiosti, sillä siinä on perunaa. Yleensä se tehdään kanasta, lampaasta tai naudasta, mutta toimii loistavasti myös tofusta. Massaman-currytahnaa saa aika usein supermarketista, mutta jos ei löydy, sen voi myös tehdä itse. Tässä reseptissä ohje sekä naudalle että tofulle. Massaman-currytahna 15 kuivattua punaista chiliä 1rkl korianterinsiemeniä jauhettuna 1tl…
-

Farfallea ja sitruunaista cashew-pestoa kirsikkatomaateilla
Niinkuin parhaat pastat yleensä ovat, tämäkin on helppo, nopea ja herkullinen. Peston tekeminen itse ei ole lainkaan vaikeaa, vaatii vain vähän viitsimistä ja supermarketin eineslokeron ulkopuolelle uskaltautumista. 350g farfalle-pastaa (gluteenittomia farfalleja) 1.5dl extra virgin oliiviöljyä 800g kirsikkatomaatteja puolitettuna hyppysellinen sokeria loraus balsamicoa mustapippuria suolaa 1 ruukku lehtipersiljaa 1 ruukku basilikaa 100g cashew-pähkinöitä (paahdettuina) 100g parmesaania…
-

Sahramipilahvi
Tämä riisiruoka on samaa sukua kuin paella ja Karibian jambalaya sekä japanilainen oyako donburi. Jambalayassa on yleensä kanaa, kalaa ja makkaraa epäpyhässä sovinnossa ja oyako donburi on nimeään myöten mustaakin mustempaa huumoria. Oyako tarkoittaa äitiä ja lasta. Sen pääraaka-aineet ovat kana ja kananmuna. Äiti ja lapsi. Huhhuh. Eivät oikein sovi tämän lokakuun blogiin, joten palataan…
-

Kikherne-jugurtticurry
Kikherne on yksi siisteimmistä asioista mitä Intiasta löysin. Sittemmin siihen on törmännyt monessa muussakin keittiössä, mutta ensimmäisen kerran taisin ihastua siihen intialaisessa keittiössä. Tässä se saa kaverikseen jugurttia, mikä pehmentää muuten tulisen aterian ihanasti. Ja lapsetkin tykkää kun ei ole liian tulista. 2tl maapähkinäöljyä (rypsiöljyä) (2tl maapähkinävoita jos ei ole öljyä) 2tl jeeraa 1tl korianterinsiemeniä…
-

Papadam
Gastrodonnan lapsuuteen kuuluu intialainen ruoka niin vahvasti, ettei tämä osaa edes kuvitella syövänsä intialaista ruokaa ilman papadamia. Etnokaupoissa näitä myydään pusseissa jotka näyttää aavistuksen verran tortilloilta. Kyseessä on kikhernejauhoista tai linssijauhoista tehty lettu, joka paistetaan öljyssä rapeaksi. Ihania. Jos ei tyydy kaupasta ostettuihin, tällä reseptillä tulee hyviä. 2 dl urad dal -linssijauhoa 1 tl suolaa…
-

Mangolassi
Tulisemman ruuan vastapainoksi intialainen jugurttijuoma lassi rauhoittaa suussa riehuvaa infernoa ja valmistuu helposti. 2 osaa turkkilaista jugurttia (oli se ukko sitten minkä maalainen tahansa) 1 osa maitoa tai vettä 1 osa hedelmääsokeria(jos heittäytyy oikein autenttiseksi niin voi laittaa suolaa ja kardemummaakin, mutta itse pidän makeasta jälkiruokaversiosta enemmän Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Säädä sokerilla…
-

Karviaismarjachutney
Chutney tuomaan makeutta ja tulisuutta. Chutneyt on iso osa intialaista ruokakulttuuria. Niillä voi kukin säätää ruokaa makunsa mukaan tulisemmaksi, happamammaksi tai makeammaksi. Usein pöydässä on monen eri päräytysasteen chutneyta. Useimmiten törmää mango- tai ananaschutneyyn, mutta mistä tahansa sitä voi tehdä. Eikun kokeilemaan. Näiden kanssa sopi myös tolkuttoman hyvin karviaischutney minkä tein taannoin. Resepti…
-

Aloo Gobi Punjabin tapaan
Hindiksi nimi tarkoittaa perunaa ja kukkakaalia. Kylmän viileästi sanottuna. Siitä tässä ruuassa nimenomaan onkin kyse. Allekirjoittanut ei tykännyt kukkakaalista ennen Aloo Gobia, mutta nyt se avaa perheemme vegetripin. Tätä ruokaa tehdään Intiassa joka puolella, mutta myös ympäri Himalajaa, olen päässyt maistamaan mm. pakistanilaista Aloo Gobia missä käytettiin täysin eri mausteita mihin oli tottunut. Gastrodonnan fidžiläisen äitipuolen reseptivihkosta…
-

Tarka Dal (4:lle)
Tämä intialainen lisuke sopii riisin kanssa syötäväksi ihan sellaisenaan tai osaksi isompaa intialaista ateriaa vaikka Aloo Gobin kanssa. Resepti on alunperin Gastrodonnan fidžiläisen äitipuolen reseptivihkosta lainattu ja hyväksi havaittu. Sikäläisessä ruokakulttuurissa dal tehdään ilman chiliä, että lapsetkin suostuvat syömään. Aikuiset sitten tulistavat ruokansa erillisillä kastikkeilla. Tähän siis sopii chili aivan mainiosti, mutta jos ei ole tulisen…