Kategoria: Eurooppa
Eurooppa on kymmenien toinen toistaan erilaisen ruokakulttuurin kehto. Paikalliset raaka-aineet ja mausteet sekoitettuna kulttuurillisiin vivahteisiin ja historiallisiin virtauksiin takaavat, että jokaisen maan ruokakulttuuri on erilainen ja omaleimainen.
Jonkin verran alueellisia yhteneväisyyksiä kuitenkin löytyy, naapurimaat lainaavat ruokalajeja toisilleen ja jotkut ruokalajit ovat vaeltaneet läpi koko Euroopan muuttuen samalla hiukan jokaisella lainauksella, kunnes perille päästyään sitä ei enää tunnista alkuperäiseksi. Kuitenkin ruokalajeista ainoastaan hyvänmakuiset lainautuvat eteenpäin, joten luonnonvalinta varmistaa että ruoka on hyvää.
Eurooppa on myös fine dining-ruokataiteen syntypaikka, joten elävä ja dynaaminen eurooppalainen ruokakulttuuri synnyttää uutta ja ihmeellistä koko ajan. Samalla tavalla eurooppalainen ruokaperintö on kuin ehtymätön kulinaarinen arkku, kun ryhdytään tutkiskelemaan eurooppalaisten historiallisia makutottumuksia.
Euroopan legendaariset keittiöt, kuten ranskalainen, italialainen ja espanjalainen keittiö ovat vaikuttaneet löytöretkien takia maailman ruokakulttuureihin valtavasti.
Eurooppalainen keittiökulttuuri on loputtoman herkullinen tutkimusmatkailun kohde.
Tervetuloa Eurooppaan!
-

Spaghettia sitruuna-parmesaanikastikkeessa
Helppo, nopea ja taatusti hyvänmakuinen. Perusideana on 1 osa oliiviöljyä, 1 osa sitruunamehua ja 1 osa parmesaania. 500g spaghettia (gluteenitonta spaghettia) 1,5dl oliiviöljyä 1,5dl sitruunamehua (noin kolme sitruunaa) 1,5dl tuoretta parmesaania raastettuna 1rkl raastettua sitruunankuorta 1 ruukullinen tuoretta basilikaa silputtuna suolaa mustapippuria Valmistelu:Hienonna basilika. Raasta parmesaani. Raasta sitruunankuori. Purista sitruunamehu. Valmistus:Keitä spaghetti al denteksi reilusti…
-

Fettuccinea tryffeleillä ja parmesaanilla
Todella nopea, järjettömän hyvänmakuinen ja naurettavan kallis ruoka. Ei oikein sovi opiskelijabudjettiin ja mustia tryffeleitä on muutenkin hankala saada Suomesta. Jos kuitenkin jostain järjestyy pari ylimääräistä tartufo nero Pregiato di Norciaa tai jos kotona on tryffelisika, suosittelen kokeilemaan tätä ainakin kerran elämässä. Tampereelta tryffeliä löytyy muun muassa Culinaria keittiöelämää-kaupasta Laukontorin nurkilta. 2rkl merisuolaa 500g fettuccine-tuorepastaa80g voita sulatettuna 50g raastettua parmesaania1-2…
-

Piemontelainen agnolotti herne-vuohenjuustotäytteellä
Täyte:3rkl kuohukermaa1 rkl sokeria1 kynsi valkosipulia murskattuna½tl suolaa½tl vastajauhettua mustapippuria300g pakasteherneitä75g vuohenjuustoa2rkl mascarponejuustoa2tl tuoretta timjamia silputtuna Piemontelainen tuorepastataikina: (Gluteeniton vaihtoehto löytyy täältä: Gluteeniton tuorepasta) reilu 4dl vehnäjauhoja1.5tl suolaa6 kananmunan keltuaista1 kokonainen muna1.5tl oliiviöljyäabout 2 rkl vettä150g voita tuoretta timjamia silppunaparmesaanilastuja Valmistelu: Täyte: Yhdistä kattilassa kerma, sokeri, valkosipuli, suola ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää herneet ja keitä pehmeäksi…
-

Parmesaanipolenta
Polenta joka tavallisesti maistuu lähinnä mannapuurolta muuttuu ihan eri luokan lisukkeeksi tällä reseptillä. 7,5dl kasvislientä 1,5dl polentaa 1 tl suolaa 1 tl vastaraastettua mustapippuria 100g raastettua parmesaania 2 rkl voita Valmistelu:Tee kasvisliemi. Raasta parmesaani. Valmistus:Kuumenna kasvisliemi syvässä pannussa. Kun liemi alkaa kuplia, pudota lämpötila kakkoselle. Kaada polentajauhot hitaasti ja varovasti liemeen samaan aikaan vispilällä hämmentäen…
-

Tomaatti-mozzarellasandwich (Överiversio)
Niin siis tämä ihan tavallisen näköinen leipä muuttuu tavattoman hyväksi kun peston ja majoneesin tekee kotona. Tietysti jos tekee leivänkin itse, se muuttuu vielä paremmaksi, mutta jauhopeukaloni nyrjähtävät pelkästä ajatuksesta. Jätän gluteenittoman leivonnan Gastrodonnalle. 4 siivua paahtoleipää/gluteenitonta paahtoleipäätomaattiamozzarellaa2rkl majoneesia2tl pestoa Leikkaa tomaatti ja mozzarella ohuiksi siivuiksi. Paahda leivät parilassa tai uunissa. Levitä kahdelle leivälle pestoa…
-

Pinaattikeitto tuoreesta pinaatista
Kesällä tämä kannattaa tehdä tuoreesta pinaatista ja paistaa voissa pari parsaa koristeeksi ja tästä tulee juhlava alkuruoka fiinimpiinkin juhliin. Useimmiten tätä kyllä tehdään meillä kylminä talvi-iltoina kun pinaatti tulee marketista ja kesä on vain kaunis muisto. 300g tuoretta pinaattia 2 salottisipulia 2-4 kynttä valkosipulia 1litra kana- tai kasvislientä 2dl kermaa öljyä tai voitasuolaa ja pippuria…
-

Pinaatti-ricottaravioli salviakastikkeessa
Raviolit: 1 annos gluteenitonta tuorepastaa Täyte: 150g tuoretta pinaattia1 prk (250 g) ricottajuustoa 2 dl raastettua parmesanjuustoa 1 muna2 valkosipulinkynttä ripaus suolaa tuoreeltaan rouhittua mustapippuria Salviakastike: 10 tuoretta salvianlehteä hienonnettuna 2 rkl parmesanraastetta 75g voita 1tl sitruunamehua Tarjoiluun: tuoretta parmesanraastetta Valmistus: 1. Valmista tuorepastataikina ohjeen mukaan. Anna taikinan lepäillä puolisen tuntia. Sillä aikaa valmista täyte. 2.…
-

Sahramirisotto eli riisin alkemiaa Italiasta.
Useimmille tulee risotosta mieleen koulunruokailun kuiva, pakastevihanneksia ja ylikypsää kanaa sisältävä mauton riisiruoka, minkä perusteella ei voi kovin suuria johtopäätöksiä tehdä. Risotto silloin kun se tehdään italialaiseen tapaan on ruoka kuin toiselta planeetalta. Eroa on kuin Elviksen ja Matti Nykäsen laululla. Oikea risotto on lusikalla syötävä miltei nestemäinen herkku. Toisin kuin…
-

Paellan pohjoinen ulottuvuus
[dont. huom. Tämä artikkeli sisälsi reseptejä jotka oli kirjoitettu vaikeaselkoisesti. Kirjoitin ne vielä erikseen auki postauksen loppuun. Tällä aterialla muuten päädyttiin MasterChef-kilpailun karsintoihin. Mun 5 sekuntia telkkarissa olikin sitten siinä] Gastrodontti on nyttemmin jo sukupuuton partaalla elelevä kulinaristinen eläin, joka rakastaa välimerellistä keittiötä, palvoo asiaankuuluvalla pieteetillä aasialaista keittiötä ja tutustuu utealiaasti kaikkiin maailman makuihin. Viime…